Kuluvalla viikolla olen jäänyt muutamia kertoja miettimään kuulemiani keskusteluja ja lauseita koskien Poria ja porilaisuutta. Aihepiirit ovat vaihdelleet, mutta yleensä keskustelu on ollut negatiivissävytteinen. Aikani asiaa pohdittuani päätin sivuuttaa muutaman muun mielessäni pyörineen aiheen ja perehtyä hieman porilaisuuteen ja Porin mielikuvaan, imagoon. Tai ainakin siihen, millainen me luulemme sen olevan.
Tunnettu ajatushan on, että Porissa kateus on voimissaan ja kukoistaa. Monet asiat jäävät tekemättä ja vaille ansaitsemaansa arvostusta kateellisuuden vuoksi. Allekirjoitan tämän väitteen täysin. Monet asiat Porissa henkilöityvät johonkin tiettyyn henkilöön, jolle ollaan kateellisia esimerkiksi tämän saavutuksista, tai oletetusta menestyksestä. Ajatellaanpa vaikkapa porilaisille pyhää jääkiekkoa. Porilainen on ylpeä Ässistä. Ainakin jos menestystä tulee. Mutta nelosketjun 20-vuotiaan pojannulikan istuessa Itäpuistossa sijaitsevan viihderavintolan baaritiskillä colalasi kädessä, ihmetellään porukalla: "Mitä toiki räkänokka tääl o, iha nahat. Taas. Mikä seki luulee olevas. Joku lätkäpelaaja. Vie mee muijat." Samoin ylpeänä vakuuttelemme ulkopaikkakuntalaisille kuinka meillä Porissa on vahva ja hyvinvoiva teatterikulttuuri. -Oletko käynyt katsomassa muuten Otava Ensemblen uusimman? -En. -Kato, onko toi se näyttelijä Porin Teatterista? -On, oli muute Winstonis ihan kännissä viimeviikonloppuna... ja sitä rataa. Eli saatamme olla kateellisia yksilölle tämän henkilökohtaisista saavutuksista, mutta osaamme olla ylpeitä Ässien menestyksestä, sillä Ässäthän ei ole kenenkään. Se on porilaisten. Kuitenkin sitä menestystä on rakentamassa juurikin ne yksilöt.
Hauskan tästä ajatusleikistä tekee se, että kaikki porilaiset tunnistavat ja tunnustavat tämän piirteen porilaisissa, mutta leikki jatkuu samanlaisena. Emme tunnusta itsemme olevan porilaisia, niitä kateellisia. En minä mutta muut. Tähän seikkaan havahduin tänään. Olen itse manannut porilaisten kateutta ja laittanut monia asioita kateuden piikkiin. Todettakoon myös, että olen todennut olevan minulle kateellisia, turhaan, ainakin omasta mielestäni, mutta ei pureuduta siihen sen enempää nyt. Mutta tajusin itse olevani aivan samanlainen. Vaahtoan siitä kuinka kateellisia porilaiset ovat, ja samalla olen itse paras esimerkki.
Kirjurinluodon Kesäravintolan monivivahteisen remontin aikana ärsytti minua suunnattomasti, miten kaupungin rahoituksella rakennettiin alaa tuntemattomalle beachfutaajalle ravintolaa. En minä saanut kaupungilta penniäkään rakentaessani omaani. Mutta voihan asian ajatella toisinkin? Ehkäpä kyseinen veijari on vain hoitanut hommat paremmin kuin minä? Enpähän edes pyytänyt kaupunkia apuun aikanani. Eikä se Kesäravintolaan upotettu raha nyt ainakaan minulta ole pois. Jostakin muualta ehkä, mutta entä sitten? Nyt Kirjurinluodolla on ravintola, ja ehkäpä se tekee luodosta houkuttelevamman, joka pitkässä juoksussa voisi lisätä turisteja Poriin, joka voisi tuoda jokusen niistä myös Kirjakauppaan? Eikö?
Olisiko siis korkea aika siirtyä sanoista tekoihin? Porilaisesta kateudesta puhumisen sijasta lopettaisimme oman kateutemme. Vain sillätavoin voimme saada Porista positiivisemman ja avoimemman. Muutos lähtee tässäkin asiassa itsestämme.
Saatan olla optimisti ja nuorikin vielä, sillä uskon tulevaisuuden olevan tässäkin asiassa valoisampi. Koska blogin aiheena on ravintolamaailma, jatkan positiivisella esimerkillä alalta. Porin Itäpuistossa samoista asiakkaista kilpailevat Soma ja Bar Kino järjestävät yhdessä Itäpuisto Rai-Rai -tapahtumia. Hienoa. Nuoriso oppii käymään illan aikana useammissa paikoissa, kummassakin ravintolassa on tasokasta ohjelmaa, ja ehkäpä näin kasvaa uusi ja valveutuneempi sukupolvi. Samanlaista avoimuutta toivoisin vallalle muuallakin, niin ravintoloissa kuin muillakin aloilla. Mikä estää ravintoloita, jotka eivät suoranaisesti kilpaile keskenään, tekemästä yhteistyötä? Kymmenen vuotta sitten olisi ollut sula mahdottomuus kuvitella Beer Huntersia tekemässä Kirjakaupalle Suviolutta, tai että itse olisin mennyt tuuraamaan naapurikapakkaan jotta heidän henkilökuntansa pääsee matkalle. Valitettavasti vanhojen jäärien päät kääntyvät hitaasti, ja ehkäpä ei käänny koskaan. Mutta toivotaan että uusi sukupolvi toimii toisin. Toivon myös etten itse katkeroidu samalle tasolle ja syyllisty vaikkapa kosiskelemaan asiakkaita naapurinravintolan terassilta.
Lopetetaan kateus, kyttääminen ja kantelu. Tuodaan tilalle avoimuus, positiivisuus ja yhteen hiileen puhaltaminen. Uskon, ettei ravintolakulttuuri nouse kukoistukseen yksittäisten asioiden ja tekijöiden kautta, vaan koko alan yhteistyöllä asenteella.
Niin, ja ollaanhan taas nätisti viikonloppuna, pikkujoulu on maagista aikaa. Jos jätetään se kateus kotiin, saatetaan säästyä monelta mielipahalta ja mustalta silmältä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti