Noniin, saatan seuraavalla tekstilläni suorittaa ammatillisen itsemurhan, tai aiheuttaa ainakin kateutta ja pahaa verta alan ihmisten keskuudessa. Kirjoitan silti. Ajattelin nimittäin pohdiskella muutamalla sanalla suomalaista bonuskorttikulttuuria, ja blogin teeman mukaisesti erityisesti ravintola-alan kannalta. Itsesuojeluvaistoni kuitenkin nostaa päätään ja rajoittaa minua mainitsemasta erivärisiä kortteja nimeltä. En siis mainitse sitä vihreää enkä sitä toista, jossa on keltaisia pallukoita.
Itse yksityisenä elinkeinon harjoittajana uskon, että tekemällä työni hyvin ja tarjoamalla asiakkaalle laatua, palvelua ja hyviä tuotteita, asiakas valitsee tarjoamani palvelut em. kriteerejä painottaen. Valinta on siis asiakkaan. Hän tulee uudelleen saatuaan hyvää palvelua, kokiessaan olonsa kotoisaksi tai jos vaikka baaritiskilläni olisi ennenkin käynyt flaksi. Siksipä mielestäni muunlaiset kuluttajan valintaa ohjaavat seikat ovat vääriä. Näihin luen lähinnä kaksi asiaa. Hinta, eli jos jokin paikka myy esimerkiksi ison oluen eurolla, tai bonuksien kerääminen. Tällöinhän asiakas ei valitse paikkaa jossa kokee olevan parhaat tuotteet, palvelun tai tunnelman, vaan valintaa ohjaa hinta tai bonus.
Epämiellyttävämmäksi asian kannaltani tekee se, etten voi vastata edellä mainittuihin seikkoihin. Minulla, tai monella muullakaan pienyrittäjällä, ei ole varaa myydä sitä olutta eurolla, eikä meillä ole mahdollista antaa bonusta asiakkaalle. Siksi yritämme tarjota asiakkaalle kaikkia tekstini alussa mainitsemia asioita.
Harmittavaista on myös, että asiakas saattaa bonuksien vedossa valita esimerkiksi ruokapaikakseen bonuspaikan, vaikkakin tietää siellä olevan esimerkiksi huonompaa ruokaa kuin vastaavassa bonuksettomassa paikassa. Tai että palvelu ei ole samanlaatuista. Asiakas on siis valmis saamaan huonompaa tuotetta kunhan sen ostamisesta kertyy bonus. Ja se jos mikä on hölmöä? Toivonkin suuresti ettei nykypäivän nuorien myötä maahamme kasva bonuskorttien suurkuluttaja sukupolvea jonka mielestä fine dining on astioiden palauttamista keräilykärryyn ja baarimestari voi aivan hyvin pukeutua farkkushortseihin ja i love Rodos -paitaan.
Mutta mutta, jottei mene aivan negaatioksi koko homma, mainitsen myös muutamia positiivisiä seikkoja. Useinmiten k.o. bonusketjujen paikoissa on henkilökuntaa enemmän mitä yksityisellä vastaavasti voisi olla. Henkilökunnan määrällä taas on selkeä yhteys palvelun saatavuuteen ja laatuun. Ketjut myös kouluttavat henkilökuntaansa yksityisiä enemmän. Ja uskon myös, että Porin torin laidalla oleva vihreä bonusravintola on varmaankin monen nuoren ensimmäisiä kosketuksia ulkonasyömiseen sitten Hesburgerin jälkeen.
Toivon vain, etten ole täysin vanhanaikainen, kun uskon vielä laadukkaaseen tuotteeseen, suoriin mustiin housuihin ja kauluspaitaan, pöytiin tarjoiluun ja asiakkaan vapauteen valita, vaan että näen vielä tulevaisuudessakin Suomessa uuden, nuoren ja laatutietoisen asiakassukupolven!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti