Jo jonkin aikaa on mieleni tehnyt kirjoittaa muutama rivinpätkä lounasruokailusta, ja lounaan valmistamiseen ja myymiseen liittyvistä ongelmista.
Ravintola Kirjakaupassa olemme myyneet lounasta nyt jo kahden vuoden ajan. Ruokailijamäärät ovat nousseet tasaisesti ja tällä hetkellä lounaan myyminen on taloudellisesti kannattavaa. Asiakkaita käy nykyisinvähintäänkin kiitettävästi. Määrät kuitenkin vaihtelevat päivästä toiseen, mikä aiheutta aika ajoin tilanteita, jolloin ruokaa jää yli. Pyrimme hyödyntämään ylijäävän ruoan mahdollisimman hyvin, ja pyrimme toki myös muulla tavoin minimoimaan hävikin, jo puhtaasti taloudellisistakin syistä, mutta myös ympäristösyistä.
Ajoittain minua myös harmittaa lounasasiakkaiden asenne ruokaa ja juomaa kohtaan. Vaikka elämme yltäkylläisessä Suomessa, eikä meistä suurimmalla osalla ole pulaa puhtaasta vedestä eikä ruoasta, voisimme mielestämme pysähtyä hetkeksi tutkimaan omaa käyttäytymistämme.
Säännöllisesti saamme Kirjakaupassa kaataa viemäriin täysiä juomalaseja ja kahvikupillisia. Joudumme tyhjentämään lautasia biojätteeseen ja heittämään patonginpaloja pois. Samaan aikaan maailmassa miljoonat ihmiset sairastuvat puhtaan veden puutteen vuoksi, ja taas miljoonat ihmiset kärsivät nälänhätää esimerkiksi kuivuuden tai sotien piinaamilla alueilla. Olemmeko me liian itsekkäitä vai ajattelemattomia? Epäilen jälkimmäistä. Siksi toivoisinkin meidän jokaisen miettivän omia tapojamme uudelleen.
Ota ruokaa niin paljon kuin epäilet jaksavasi. Ruokaa voi, saa ja pitää hakea lisää, jos siltä tuntuu, älä ahnehdi ja jätä ruokaa lautaselle. Ota leipää vain jos aiot syödä sen. Vesilasin voi täyttää uudelleen, älä ota kahta lasia kerralla, jos aiot juoda yhden. Kahvikupin voi kaataa puolilleen mikäli et aio juoda koko kupillista. Pieniä asioita, jotka yksinään eivät riitä pelastamaan maailmaa, mutta jotka ehkäpä yhdessä tuhansien muiden pienien korsien kanssa voisivat muodostaa ison keon.
Ja kaikille skeptikoille tiedoksi, kyllä, tottakai ravintoloitsijaa harmittaa myös taloudellisista syistä heittää ruokaa roskiin.
Kiitos sinulle mikäli luit tämän, ja mikäli sain ajatuksesi hetkeksi.
torstai 22. maaliskuuta 2012
maanantai 20. helmikuuta 2012
Päivi Räsänen
Pitkäksi venähti tauko kirjoittelussa. Voisin vedota kiireisiin ja ties mihin, mutta enpä vetoa. Kirjoitusaiheitakin on ollut mielessä, mutta ehkäpä sitä tarpeeksi hyvää ei sitten ole tullut eteen kun vasta nyt tartun kynään, tai siis MacBookkiin.
Tartuin Päivi Räsäsen lausuntoon Helsingin Sanomissa koskien ravintoloiden aukioloaikoja. Räsänen ehdottaa yhtenä poliisien säästökeinona ravintoloiden sulkemista aiemmin. Räsänen sanoo: ”Ei ole järkeä, että ihmiset istuvat ravintolassa kello neljään asti ja työllistävät sitten poliisia. Jos anniskeluaikoja saataisiin lyhennettyä, poliiseja ei tarvittaisi yöllä ehkä yhtä paljon kuin nyt”.
Tutkaillaanpa Räsäsen sanontoja hieman tarkemmin. "Ei ole järkeä että ihmiset istuvat ravintolassa kello neljään asti". No ei varmaankaan ole. Nykyihmisen elämänrytmin mukaanhan tuohon aikaan kuuluisi olla nukkumassa, totta. Mutta nykyihmisen elämänrytmissä tila ravintolassa käymiseen on nykyisin otettu yöstä. Keskieuroopassa yökerhot saattavat olla avoinna tätäkin myöhempään, ja maailman metropoleissa on yökerhoja jotka aukaisevat ovensa vasta aamu kuudelta tai jopa kahdeksalta. Ehkäpä emme siis ota kantaa ravintolassa istumisen järkevyyteen?
Mutta enemmän minua kiinnostaa Räsäsen näkemys, jonka mukaan nimenomaan ravintolan asiakas työllistää poliisia. Vielä muutamia vuosia sitten, ja valitettavasti vieläkin, oli yleinen käsitys, että mikäli kotona kossupullon juonut henkilö tuli baariin, joi oluen, meni nakkikioskille, hakkasi jonossa viattoman sivullisen, oli vika "kosteassa ravintolaillassa". Nykyään jo onneksi osittain tunnistetaan tosiasiat, varsinkin kun ravintoloissa kulutetaan enää n. 1/10 tilastoidusta alkoholista. Loppu ostetaan vähittäismyyntinä. Ja tästäkin luvusta puuttuu tilastoimaton alkoholi, eli käytännössä rajan yli tuotu alkoholi. Mutta Räsäsen mielestä siis syy on edelleen ravintolan. Ja taannoin samaa ajatteli myös porilainen nuorempi konstaapeli joka sakotti minua julkisella paikalla virtsaamisesta. Konstaapeli kysyi mistä ravintolasta olen tulossa? Kysyin miten se tähän liittyy? Konstaapeli kertoi, ettei noin humalassa voi olla muualta tulossa kuin ravintolasta, olisit käynyt siellä vessassa. Olin tulossa kotoa. Konstaapelin puolustukseksi kerrottakoon että hän myös kysyi ikääni katsoessani ajokorttiani. Suosittelisin konstaapelille ja Räsäselle ravintolassakäyntiä, suuressa maailmassa sivistyneet ihmiset tuppaavat käymään ravintoloissa. Taas siis yritetään ravintoloiden niskoille vierittää koko ongelmavyyhteä, vaikka totuus lienee toinen. Onko ravintola siis helppo syyttelykohde, jokapaikkaan sopiva vastaus?
Entä onko räsäsen näkemyksen mukaan niin, että kaksi tuntia aiemmin ravintolasta päässyt asiakas ei työllistä poliisia? Minkä logiikan mukaan kellonajalla on mitään merkitystä järjestyshäiriöihin? Ihmiset tulevat juomaan alkoholia viihdetarkoituksessa maailman loppuun saakka, ja ihmiset tulevat käymään ravintoloissa vaikka ne sulkeutuisivat mihin aikaan tahansa. Sulkemalla ravintolat merkittävästi nykyistä aiemmin, uskon, että alkoholin käyttö siirtyisi vielä nykyistäkin enemmän kotiin. Siirtämällä alkoholin käyttö kotiin, siirrämme sen myös valvomattomiin olosuhteisiin, pois valvovien silmien alta. Ja eikö myös ole niin, että nimenomaan poliisin KOTIhälytykset ovat lisääntyneet, eivät niinkään ravintoloissa aiheutuneet järjestyshäiriöt. Itseasiassa Britanniassa käsitykseni mukaan taannoin vapautettiin pubien aukioloja, koska pubien mennessä kiinni kello yhdeltätoista ihmiset eivät olleet vielä halukkaita menemään kotiin, vaan jäivät kaduille, mikä aiheutti järjestyshäiriöitä.
Entäpä ravintoloiden työllistävä vaikutus? Entä ravintoloiden liikevaihdon mukanaan tuoma verotulo? On käsittämätöntä että suosisimme mieluummin alkoholin tuontia Virosta, jossa myydystä alkoholista ei työllistävää vaikutusta kotimaahan tule, eikä myöskään veroeuroa. Tuntuu että jälleen kerran matkaamme takapuoli edellä puuhun, sieltä ojaan, ja aina allikkoon asti.
Päivi Räsänen, perehdy asioihin joista puhut ennenkuin puhut. Oletko ollut poliisina tai oletko ollut ravintoloitsijana, entä tarjoilijana. Käytkö edes koskaan ystäviesi kanssa lasillisella? Vai juotko kotona lauantai-iltana saunan jälkeen tölkillisen Sakua?
Olisiko kuitenkin Päivi Räsänen aiheellisempaa etsiä niitä säästöjä jollain muulla tapaa? Mitäpä jos nimenomaan koittaisimme saada ne ihmiset pois sieltä kotisohvilta juomasta Viru Valgeata ja hakkaamasta puolisoitaan tänne ravintolaan, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja valvottuihin olosuhteisiin?
Tartuin Päivi Räsäsen lausuntoon Helsingin Sanomissa koskien ravintoloiden aukioloaikoja. Räsänen ehdottaa yhtenä poliisien säästökeinona ravintoloiden sulkemista aiemmin. Räsänen sanoo: ”Ei ole järkeä, että ihmiset istuvat ravintolassa kello neljään asti ja työllistävät sitten poliisia. Jos anniskeluaikoja saataisiin lyhennettyä, poliiseja ei tarvittaisi yöllä ehkä yhtä paljon kuin nyt”.
Tutkaillaanpa Räsäsen sanontoja hieman tarkemmin. "Ei ole järkeä että ihmiset istuvat ravintolassa kello neljään asti". No ei varmaankaan ole. Nykyihmisen elämänrytmin mukaanhan tuohon aikaan kuuluisi olla nukkumassa, totta. Mutta nykyihmisen elämänrytmissä tila ravintolassa käymiseen on nykyisin otettu yöstä. Keskieuroopassa yökerhot saattavat olla avoinna tätäkin myöhempään, ja maailman metropoleissa on yökerhoja jotka aukaisevat ovensa vasta aamu kuudelta tai jopa kahdeksalta. Ehkäpä emme siis ota kantaa ravintolassa istumisen järkevyyteen?
Mutta enemmän minua kiinnostaa Räsäsen näkemys, jonka mukaan nimenomaan ravintolan asiakas työllistää poliisia. Vielä muutamia vuosia sitten, ja valitettavasti vieläkin, oli yleinen käsitys, että mikäli kotona kossupullon juonut henkilö tuli baariin, joi oluen, meni nakkikioskille, hakkasi jonossa viattoman sivullisen, oli vika "kosteassa ravintolaillassa". Nykyään jo onneksi osittain tunnistetaan tosiasiat, varsinkin kun ravintoloissa kulutetaan enää n. 1/10 tilastoidusta alkoholista. Loppu ostetaan vähittäismyyntinä. Ja tästäkin luvusta puuttuu tilastoimaton alkoholi, eli käytännössä rajan yli tuotu alkoholi. Mutta Räsäsen mielestä siis syy on edelleen ravintolan. Ja taannoin samaa ajatteli myös porilainen nuorempi konstaapeli joka sakotti minua julkisella paikalla virtsaamisesta. Konstaapeli kysyi mistä ravintolasta olen tulossa? Kysyin miten se tähän liittyy? Konstaapeli kertoi, ettei noin humalassa voi olla muualta tulossa kuin ravintolasta, olisit käynyt siellä vessassa. Olin tulossa kotoa. Konstaapelin puolustukseksi kerrottakoon että hän myös kysyi ikääni katsoessani ajokorttiani. Suosittelisin konstaapelille ja Räsäselle ravintolassakäyntiä, suuressa maailmassa sivistyneet ihmiset tuppaavat käymään ravintoloissa. Taas siis yritetään ravintoloiden niskoille vierittää koko ongelmavyyhteä, vaikka totuus lienee toinen. Onko ravintola siis helppo syyttelykohde, jokapaikkaan sopiva vastaus?
Entä onko räsäsen näkemyksen mukaan niin, että kaksi tuntia aiemmin ravintolasta päässyt asiakas ei työllistä poliisia? Minkä logiikan mukaan kellonajalla on mitään merkitystä järjestyshäiriöihin? Ihmiset tulevat juomaan alkoholia viihdetarkoituksessa maailman loppuun saakka, ja ihmiset tulevat käymään ravintoloissa vaikka ne sulkeutuisivat mihin aikaan tahansa. Sulkemalla ravintolat merkittävästi nykyistä aiemmin, uskon, että alkoholin käyttö siirtyisi vielä nykyistäkin enemmän kotiin. Siirtämällä alkoholin käyttö kotiin, siirrämme sen myös valvomattomiin olosuhteisiin, pois valvovien silmien alta. Ja eikö myös ole niin, että nimenomaan poliisin KOTIhälytykset ovat lisääntyneet, eivät niinkään ravintoloissa aiheutuneet järjestyshäiriöt. Itseasiassa Britanniassa käsitykseni mukaan taannoin vapautettiin pubien aukioloja, koska pubien mennessä kiinni kello yhdeltätoista ihmiset eivät olleet vielä halukkaita menemään kotiin, vaan jäivät kaduille, mikä aiheutti järjestyshäiriöitä.
Entäpä ravintoloiden työllistävä vaikutus? Entä ravintoloiden liikevaihdon mukanaan tuoma verotulo? On käsittämätöntä että suosisimme mieluummin alkoholin tuontia Virosta, jossa myydystä alkoholista ei työllistävää vaikutusta kotimaahan tule, eikä myöskään veroeuroa. Tuntuu että jälleen kerran matkaamme takapuoli edellä puuhun, sieltä ojaan, ja aina allikkoon asti.
Päivi Räsänen, perehdy asioihin joista puhut ennenkuin puhut. Oletko ollut poliisina tai oletko ollut ravintoloitsijana, entä tarjoilijana. Käytkö edes koskaan ystäviesi kanssa lasillisella? Vai juotko kotona lauantai-iltana saunan jälkeen tölkillisen Sakua?
Olisiko kuitenkin Päivi Räsänen aiheellisempaa etsiä niitä säästöjä jollain muulla tapaa? Mitäpä jos nimenomaan koittaisimme saada ne ihmiset pois sieltä kotisohvilta juomasta Viru Valgeata ja hakkaamasta puolisoitaan tänne ravintolaan, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja valvottuihin olosuhteisiin?
tiistai 29. marraskuuta 2011
BonusBonus
Noniin, saatan seuraavalla tekstilläni suorittaa ammatillisen itsemurhan, tai aiheuttaa ainakin kateutta ja pahaa verta alan ihmisten keskuudessa. Kirjoitan silti. Ajattelin nimittäin pohdiskella muutamalla sanalla suomalaista bonuskorttikulttuuria, ja blogin teeman mukaisesti erityisesti ravintola-alan kannalta. Itsesuojeluvaistoni kuitenkin nostaa päätään ja rajoittaa minua mainitsemasta erivärisiä kortteja nimeltä. En siis mainitse sitä vihreää enkä sitä toista, jossa on keltaisia pallukoita.
Itse yksityisenä elinkeinon harjoittajana uskon, että tekemällä työni hyvin ja tarjoamalla asiakkaalle laatua, palvelua ja hyviä tuotteita, asiakas valitsee tarjoamani palvelut em. kriteerejä painottaen. Valinta on siis asiakkaan. Hän tulee uudelleen saatuaan hyvää palvelua, kokiessaan olonsa kotoisaksi tai jos vaikka baaritiskilläni olisi ennenkin käynyt flaksi. Siksipä mielestäni muunlaiset kuluttajan valintaa ohjaavat seikat ovat vääriä. Näihin luen lähinnä kaksi asiaa. Hinta, eli jos jokin paikka myy esimerkiksi ison oluen eurolla, tai bonuksien kerääminen. Tällöinhän asiakas ei valitse paikkaa jossa kokee olevan parhaat tuotteet, palvelun tai tunnelman, vaan valintaa ohjaa hinta tai bonus.
Epämiellyttävämmäksi asian kannaltani tekee se, etten voi vastata edellä mainittuihin seikkoihin. Minulla, tai monella muullakaan pienyrittäjällä, ei ole varaa myydä sitä olutta eurolla, eikä meillä ole mahdollista antaa bonusta asiakkaalle. Siksi yritämme tarjota asiakkaalle kaikkia tekstini alussa mainitsemia asioita.
Harmittavaista on myös, että asiakas saattaa bonuksien vedossa valita esimerkiksi ruokapaikakseen bonuspaikan, vaikkakin tietää siellä olevan esimerkiksi huonompaa ruokaa kuin vastaavassa bonuksettomassa paikassa. Tai että palvelu ei ole samanlaatuista. Asiakas on siis valmis saamaan huonompaa tuotetta kunhan sen ostamisesta kertyy bonus. Ja se jos mikä on hölmöä? Toivonkin suuresti ettei nykypäivän nuorien myötä maahamme kasva bonuskorttien suurkuluttaja sukupolvea jonka mielestä fine dining on astioiden palauttamista keräilykärryyn ja baarimestari voi aivan hyvin pukeutua farkkushortseihin ja i love Rodos -paitaan.
Mutta mutta, jottei mene aivan negaatioksi koko homma, mainitsen myös muutamia positiivisiä seikkoja. Useinmiten k.o. bonusketjujen paikoissa on henkilökuntaa enemmän mitä yksityisellä vastaavasti voisi olla. Henkilökunnan määrällä taas on selkeä yhteys palvelun saatavuuteen ja laatuun. Ketjut myös kouluttavat henkilökuntaansa yksityisiä enemmän. Ja uskon myös, että Porin torin laidalla oleva vihreä bonusravintola on varmaankin monen nuoren ensimmäisiä kosketuksia ulkonasyömiseen sitten Hesburgerin jälkeen.
Toivon vain, etten ole täysin vanhanaikainen, kun uskon vielä laadukkaaseen tuotteeseen, suoriin mustiin housuihin ja kauluspaitaan, pöytiin tarjoiluun ja asiakkaan vapauteen valita, vaan että näen vielä tulevaisuudessakin Suomessa uuden, nuoren ja laatutietoisen asiakassukupolven!
Itse yksityisenä elinkeinon harjoittajana uskon, että tekemällä työni hyvin ja tarjoamalla asiakkaalle laatua, palvelua ja hyviä tuotteita, asiakas valitsee tarjoamani palvelut em. kriteerejä painottaen. Valinta on siis asiakkaan. Hän tulee uudelleen saatuaan hyvää palvelua, kokiessaan olonsa kotoisaksi tai jos vaikka baaritiskilläni olisi ennenkin käynyt flaksi. Siksipä mielestäni muunlaiset kuluttajan valintaa ohjaavat seikat ovat vääriä. Näihin luen lähinnä kaksi asiaa. Hinta, eli jos jokin paikka myy esimerkiksi ison oluen eurolla, tai bonuksien kerääminen. Tällöinhän asiakas ei valitse paikkaa jossa kokee olevan parhaat tuotteet, palvelun tai tunnelman, vaan valintaa ohjaa hinta tai bonus.
Epämiellyttävämmäksi asian kannaltani tekee se, etten voi vastata edellä mainittuihin seikkoihin. Minulla, tai monella muullakaan pienyrittäjällä, ei ole varaa myydä sitä olutta eurolla, eikä meillä ole mahdollista antaa bonusta asiakkaalle. Siksi yritämme tarjota asiakkaalle kaikkia tekstini alussa mainitsemia asioita.
Harmittavaista on myös, että asiakas saattaa bonuksien vedossa valita esimerkiksi ruokapaikakseen bonuspaikan, vaikkakin tietää siellä olevan esimerkiksi huonompaa ruokaa kuin vastaavassa bonuksettomassa paikassa. Tai että palvelu ei ole samanlaatuista. Asiakas on siis valmis saamaan huonompaa tuotetta kunhan sen ostamisesta kertyy bonus. Ja se jos mikä on hölmöä? Toivonkin suuresti ettei nykypäivän nuorien myötä maahamme kasva bonuskorttien suurkuluttaja sukupolvea jonka mielestä fine dining on astioiden palauttamista keräilykärryyn ja baarimestari voi aivan hyvin pukeutua farkkushortseihin ja i love Rodos -paitaan.
Mutta mutta, jottei mene aivan negaatioksi koko homma, mainitsen myös muutamia positiivisiä seikkoja. Useinmiten k.o. bonusketjujen paikoissa on henkilökuntaa enemmän mitä yksityisellä vastaavasti voisi olla. Henkilökunnan määrällä taas on selkeä yhteys palvelun saatavuuteen ja laatuun. Ketjut myös kouluttavat henkilökuntaansa yksityisiä enemmän. Ja uskon myös, että Porin torin laidalla oleva vihreä bonusravintola on varmaankin monen nuoren ensimmäisiä kosketuksia ulkonasyömiseen sitten Hesburgerin jälkeen.
Toivon vain, etten ole täysin vanhanaikainen, kun uskon vielä laadukkaaseen tuotteeseen, suoriin mustiin housuihin ja kauluspaitaan, pöytiin tarjoiluun ja asiakkaan vapauteen valita, vaan että näen vielä tulevaisuudessakin Suomessa uuden, nuoren ja laatutietoisen asiakassukupolven!
torstai 24. marraskuuta 2011
Pori on maailman porilaisin paikka
Kuluvalla viikolla olen jäänyt muutamia kertoja miettimään kuulemiani keskusteluja ja lauseita koskien Poria ja porilaisuutta. Aihepiirit ovat vaihdelleet, mutta yleensä keskustelu on ollut negatiivissävytteinen. Aikani asiaa pohdittuani päätin sivuuttaa muutaman muun mielessäni pyörineen aiheen ja perehtyä hieman porilaisuuteen ja Porin mielikuvaan, imagoon. Tai ainakin siihen, millainen me luulemme sen olevan.
Tunnettu ajatushan on, että Porissa kateus on voimissaan ja kukoistaa. Monet asiat jäävät tekemättä ja vaille ansaitsemaansa arvostusta kateellisuuden vuoksi. Allekirjoitan tämän väitteen täysin. Monet asiat Porissa henkilöityvät johonkin tiettyyn henkilöön, jolle ollaan kateellisia esimerkiksi tämän saavutuksista, tai oletetusta menestyksestä. Ajatellaanpa vaikkapa porilaisille pyhää jääkiekkoa. Porilainen on ylpeä Ässistä. Ainakin jos menestystä tulee. Mutta nelosketjun 20-vuotiaan pojannulikan istuessa Itäpuistossa sijaitsevan viihderavintolan baaritiskillä colalasi kädessä, ihmetellään porukalla: "Mitä toiki räkänokka tääl o, iha nahat. Taas. Mikä seki luulee olevas. Joku lätkäpelaaja. Vie mee muijat." Samoin ylpeänä vakuuttelemme ulkopaikkakuntalaisille kuinka meillä Porissa on vahva ja hyvinvoiva teatterikulttuuri. -Oletko käynyt katsomassa muuten Otava Ensemblen uusimman? -En. -Kato, onko toi se näyttelijä Porin Teatterista? -On, oli muute Winstonis ihan kännissä viimeviikonloppuna... ja sitä rataa. Eli saatamme olla kateellisia yksilölle tämän henkilökohtaisista saavutuksista, mutta osaamme olla ylpeitä Ässien menestyksestä, sillä Ässäthän ei ole kenenkään. Se on porilaisten. Kuitenkin sitä menestystä on rakentamassa juurikin ne yksilöt.
Hauskan tästä ajatusleikistä tekee se, että kaikki porilaiset tunnistavat ja tunnustavat tämän piirteen porilaisissa, mutta leikki jatkuu samanlaisena. Emme tunnusta itsemme olevan porilaisia, niitä kateellisia. En minä mutta muut. Tähän seikkaan havahduin tänään. Olen itse manannut porilaisten kateutta ja laittanut monia asioita kateuden piikkiin. Todettakoon myös, että olen todennut olevan minulle kateellisia, turhaan, ainakin omasta mielestäni, mutta ei pureuduta siihen sen enempää nyt. Mutta tajusin itse olevani aivan samanlainen. Vaahtoan siitä kuinka kateellisia porilaiset ovat, ja samalla olen itse paras esimerkki.
Kirjurinluodon Kesäravintolan monivivahteisen remontin aikana ärsytti minua suunnattomasti, miten kaupungin rahoituksella rakennettiin alaa tuntemattomalle beachfutaajalle ravintolaa. En minä saanut kaupungilta penniäkään rakentaessani omaani. Mutta voihan asian ajatella toisinkin? Ehkäpä kyseinen veijari on vain hoitanut hommat paremmin kuin minä? Enpähän edes pyytänyt kaupunkia apuun aikanani. Eikä se Kesäravintolaan upotettu raha nyt ainakaan minulta ole pois. Jostakin muualta ehkä, mutta entä sitten? Nyt Kirjurinluodolla on ravintola, ja ehkäpä se tekee luodosta houkuttelevamman, joka pitkässä juoksussa voisi lisätä turisteja Poriin, joka voisi tuoda jokusen niistä myös Kirjakauppaan? Eikö?
Olisiko siis korkea aika siirtyä sanoista tekoihin? Porilaisesta kateudesta puhumisen sijasta lopettaisimme oman kateutemme. Vain sillätavoin voimme saada Porista positiivisemman ja avoimemman. Muutos lähtee tässäkin asiassa itsestämme.
Saatan olla optimisti ja nuorikin vielä, sillä uskon tulevaisuuden olevan tässäkin asiassa valoisampi. Koska blogin aiheena on ravintolamaailma, jatkan positiivisella esimerkillä alalta. Porin Itäpuistossa samoista asiakkaista kilpailevat Soma ja Bar Kino järjestävät yhdessä Itäpuisto Rai-Rai -tapahtumia. Hienoa. Nuoriso oppii käymään illan aikana useammissa paikoissa, kummassakin ravintolassa on tasokasta ohjelmaa, ja ehkäpä näin kasvaa uusi ja valveutuneempi sukupolvi. Samanlaista avoimuutta toivoisin vallalle muuallakin, niin ravintoloissa kuin muillakin aloilla. Mikä estää ravintoloita, jotka eivät suoranaisesti kilpaile keskenään, tekemästä yhteistyötä? Kymmenen vuotta sitten olisi ollut sula mahdottomuus kuvitella Beer Huntersia tekemässä Kirjakaupalle Suviolutta, tai että itse olisin mennyt tuuraamaan naapurikapakkaan jotta heidän henkilökuntansa pääsee matkalle. Valitettavasti vanhojen jäärien päät kääntyvät hitaasti, ja ehkäpä ei käänny koskaan. Mutta toivotaan että uusi sukupolvi toimii toisin. Toivon myös etten itse katkeroidu samalle tasolle ja syyllisty vaikkapa kosiskelemaan asiakkaita naapurinravintolan terassilta.
Lopetetaan kateus, kyttääminen ja kantelu. Tuodaan tilalle avoimuus, positiivisuus ja yhteen hiileen puhaltaminen. Uskon, ettei ravintolakulttuuri nouse kukoistukseen yksittäisten asioiden ja tekijöiden kautta, vaan koko alan yhteistyöllä asenteella.
Niin, ja ollaanhan taas nätisti viikonloppuna, pikkujoulu on maagista aikaa. Jos jätetään se kateus kotiin, saatetaan säästyä monelta mielipahalta ja mustalta silmältä :)
Tunnettu ajatushan on, että Porissa kateus on voimissaan ja kukoistaa. Monet asiat jäävät tekemättä ja vaille ansaitsemaansa arvostusta kateellisuuden vuoksi. Allekirjoitan tämän väitteen täysin. Monet asiat Porissa henkilöityvät johonkin tiettyyn henkilöön, jolle ollaan kateellisia esimerkiksi tämän saavutuksista, tai oletetusta menestyksestä. Ajatellaanpa vaikkapa porilaisille pyhää jääkiekkoa. Porilainen on ylpeä Ässistä. Ainakin jos menestystä tulee. Mutta nelosketjun 20-vuotiaan pojannulikan istuessa Itäpuistossa sijaitsevan viihderavintolan baaritiskillä colalasi kädessä, ihmetellään porukalla: "Mitä toiki räkänokka tääl o, iha nahat. Taas. Mikä seki luulee olevas. Joku lätkäpelaaja. Vie mee muijat." Samoin ylpeänä vakuuttelemme ulkopaikkakuntalaisille kuinka meillä Porissa on vahva ja hyvinvoiva teatterikulttuuri. -Oletko käynyt katsomassa muuten Otava Ensemblen uusimman? -En. -Kato, onko toi se näyttelijä Porin Teatterista? -On, oli muute Winstonis ihan kännissä viimeviikonloppuna... ja sitä rataa. Eli saatamme olla kateellisia yksilölle tämän henkilökohtaisista saavutuksista, mutta osaamme olla ylpeitä Ässien menestyksestä, sillä Ässäthän ei ole kenenkään. Se on porilaisten. Kuitenkin sitä menestystä on rakentamassa juurikin ne yksilöt.
Hauskan tästä ajatusleikistä tekee se, että kaikki porilaiset tunnistavat ja tunnustavat tämän piirteen porilaisissa, mutta leikki jatkuu samanlaisena. Emme tunnusta itsemme olevan porilaisia, niitä kateellisia. En minä mutta muut. Tähän seikkaan havahduin tänään. Olen itse manannut porilaisten kateutta ja laittanut monia asioita kateuden piikkiin. Todettakoon myös, että olen todennut olevan minulle kateellisia, turhaan, ainakin omasta mielestäni, mutta ei pureuduta siihen sen enempää nyt. Mutta tajusin itse olevani aivan samanlainen. Vaahtoan siitä kuinka kateellisia porilaiset ovat, ja samalla olen itse paras esimerkki.
Kirjurinluodon Kesäravintolan monivivahteisen remontin aikana ärsytti minua suunnattomasti, miten kaupungin rahoituksella rakennettiin alaa tuntemattomalle beachfutaajalle ravintolaa. En minä saanut kaupungilta penniäkään rakentaessani omaani. Mutta voihan asian ajatella toisinkin? Ehkäpä kyseinen veijari on vain hoitanut hommat paremmin kuin minä? Enpähän edes pyytänyt kaupunkia apuun aikanani. Eikä se Kesäravintolaan upotettu raha nyt ainakaan minulta ole pois. Jostakin muualta ehkä, mutta entä sitten? Nyt Kirjurinluodolla on ravintola, ja ehkäpä se tekee luodosta houkuttelevamman, joka pitkässä juoksussa voisi lisätä turisteja Poriin, joka voisi tuoda jokusen niistä myös Kirjakauppaan? Eikö?
Olisiko siis korkea aika siirtyä sanoista tekoihin? Porilaisesta kateudesta puhumisen sijasta lopettaisimme oman kateutemme. Vain sillätavoin voimme saada Porista positiivisemman ja avoimemman. Muutos lähtee tässäkin asiassa itsestämme.
Saatan olla optimisti ja nuorikin vielä, sillä uskon tulevaisuuden olevan tässäkin asiassa valoisampi. Koska blogin aiheena on ravintolamaailma, jatkan positiivisella esimerkillä alalta. Porin Itäpuistossa samoista asiakkaista kilpailevat Soma ja Bar Kino järjestävät yhdessä Itäpuisto Rai-Rai -tapahtumia. Hienoa. Nuoriso oppii käymään illan aikana useammissa paikoissa, kummassakin ravintolassa on tasokasta ohjelmaa, ja ehkäpä näin kasvaa uusi ja valveutuneempi sukupolvi. Samanlaista avoimuutta toivoisin vallalle muuallakin, niin ravintoloissa kuin muillakin aloilla. Mikä estää ravintoloita, jotka eivät suoranaisesti kilpaile keskenään, tekemästä yhteistyötä? Kymmenen vuotta sitten olisi ollut sula mahdottomuus kuvitella Beer Huntersia tekemässä Kirjakaupalle Suviolutta, tai että itse olisin mennyt tuuraamaan naapurikapakkaan jotta heidän henkilökuntansa pääsee matkalle. Valitettavasti vanhojen jäärien päät kääntyvät hitaasti, ja ehkäpä ei käänny koskaan. Mutta toivotaan että uusi sukupolvi toimii toisin. Toivon myös etten itse katkeroidu samalle tasolle ja syyllisty vaikkapa kosiskelemaan asiakkaita naapurinravintolan terassilta.
Lopetetaan kateus, kyttääminen ja kantelu. Tuodaan tilalle avoimuus, positiivisuus ja yhteen hiileen puhaltaminen. Uskon, ettei ravintolakulttuuri nouse kukoistukseen yksittäisten asioiden ja tekijöiden kautta, vaan koko alan yhteistyöllä asenteella.
Niin, ja ollaanhan taas nätisti viikonloppuna, pikkujoulu on maagista aikaa. Jos jätetään se kateus kotiin, saatetaan säästyä monelta mielipahalta ja mustalta silmältä :)
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Tip Tap Tip Tap Tipetipetiptap
Ja kuten otsikosta saattaa arvata, avautuu sanainen arkkumme tänään pikkujoulutunelmissa...
Pikkujouluista kirjoitellaan aikakaus- ja sanomalehdissä lukuisia palstamillimetrejä vuosittain. On reportaasia kuinka ainakin jokatoinen pettää omaa puolisoaan viimeistään firman joulujuhlassa, ja tietenkin siellä kopiohuoneessa, niin että kaikki tietävät, vaikkei kukaan tiedäkkään. Samoissa viiltävissä analyyseissä kerrotaan myös kuinka lähes koko ryhmä on konttauskunnossa ennen seitsemää ja kuinka illan järjestelyistä vastaava osastosihteeri saa itkupotkuraivareita pitkin iltaa kun vapaaehtoisia ei jostain kumman syystä löydykkään hevikaraoken finaalihuipentumaan.
Mutta onko tämä nyt sitten koko totuus? Miltäs se pikkujoulukausi näyttääkään sieltä tiskin toiselta puolelta?
Perinteisesti pikkujoulut alkavat näkyä ravintoloiden myynnissä suurinpiirtein pyhäinpäivästä alkaen. Vilkkautta ja glögitiivisteen aikaansaamaa tahmeutta riittää aina joulua edeltävään viikonloppuun saakka. Pikkujoulukauden aikana erityisesti perjantaiden myynti nousee uudelle tasolle. Toisinaan perjantai voi olla jopa lauantaita vauhdikkaampi. Tämä on tietysti ymmärrettävää, harvahan sitä haluaa enää lauantaina työpaikalleen lähteä (ei koske ravintolahenkilökuntaa)... Perjantaina juhlivat yritykset ja lauantaina liikkeellä ovat yhdistysten, seurojen ja kaveriporukeoiden pikkujouluryhmät. Tästä voidaan valitettavasti myös todeta että hauskempaa on pääsääntöisesti lauantaisin. Perjantaisin harmittavaisesti edelleen hitsataan, ajetaan, käherretään, opetetaan, haukutaan, puukotetaan selkään ja tärkeimpänä valitetaan kyseisen illan tarjonnasta mitä kyseinen yritys onkin sitten tarjonnut. Monasti tekisi baaritiskilläkin mieli kysyä että eikös se juurikin nyt huulillasi oleva olut ole kuitenkin ollut juojalleen ilmainen?
Lauantaina meno on leppoisampaa. Toki konfilikteilta ei silloinkaan vältytä, mutta pääsääntöisesti hymy löytyy useamman juhlijan huulilta. Tärkeys, näyttäminen ja tittelit on heitetty nurkkaan ja illan tarkoituksena on pitää hauskaa! Tästä lähtökohdasta soisi jokaisen pikkujoulun lähtevän.
No, millainen se pahamaineinen pikkujouluasiakas sitten oikeasti on? Tavallisesti ei sen kummoisempi kuin kukaan muukaan. Mutta huonoa mainetta ravintolaväen keskuudessa nostavat lähinnä kaksi ihmisryhmää. Esittelen reiluna kaverina kummatkin:
1. Harvoin ravintolassa käyvä, ilmaisesta juomasta hullaantunut, mielellään töissään aliarvostettu
Tämä esimerkin tapaus on baarimikon painajainen no.1 Kaikessa kiireessä, asiakkaiden jonoutuessa tiskille tämä esimerkkimme tapaus on joutunut odottamaan vuoroaan jo kokonaiset 4,5 minuuttia. Tänä aikana hän on yrittänyt tilata ohitse vilahtavalta tarjoilijalta jo kolmasti, heiluttanut ilmassa Visaa, Mastercardia, Plussakorttia, Yläneen Kirjastokorttia ja viiden euron seteliä. Lisäksi hän on kertonut kaikille vierustovereilleen kuinka hidas ja huono palvelu paikassa on. No, vuoronsa tullessa, alkaa vasta harkinta suunkostukkeeksi sopivan juoman valinnasta. Pikällisten harkintojen jälkeen asiakkaamme valitsee esimerkiksi jonkin seuraavista valinnoista joita eteeni on urallani tullut: Kossubacardi (Kossucola), Russian (Kossurussian?), Viski on the rocks mutta ilman jäitä (jäillä mutta ilman), Viski kuivana jäillä (MITÄ?), Jäävesi ilman jäitä (...), mahdollista on myös tilata Hot Shot jonka jälkeen asiakas pettyy huomatessaan saaneensa shotin (ai tää on näin pieni), ja onhan näitä vaikka millä mitalla :)
2. Yrityksen "PUUHAMIES / -NAINEN"
Tyyppi joka suunnittelee kaiken, siis ihan kaiken, etukäteen, aloittaen jo juhannuksesta. Järjestää toki ruokailut, saunan, ohjelman, juoman, virkkaa laudeliinat, kirjailee lautasliinat, koristelee yrityksen neon -mainoksen joulupukin kuvilla (itse tehdyillä) ja tietysti johtaa porukkaa läpi pikkujoulukauden pimeän, märän ja kostean yön aina kohti ennalta valittua nakkikioskia.
Mutta antakaas olla jos jokin ei menekkään niinkuin piti? Jospa TJ-Matti ei vietäkkään tuntia siivouskomerossa inventoiden Sini-moppien määrää, tai jos IT-osaston Pirkko ei osallistukkaan tuolileikkiin? Noidankehä on valmis alkamaan. Yleensä tämä heijastuu suoraanverrannollisesti "järjestäjän" stressitasoihin. Iltahan on hänen mielestään pilalla vaika kaikilla muilla olisi hauskaa.
No mutta, palataksemme takaisin ravintoloitsijaan, miltä se pikkujoulukausi sitten tuntuu?
Meno on usein raskasta, mutta sitä on. Väsymys ja turhautuneisuus poistuvat viimeistään kassanlaskun aikaan, sillä onhan tämä ravintolan parasta aikaa. Eivätkä kaikki läheskään ole pikkujoulukaudella edellämainitun kaltaisia. Suurin osa ryhmistä on liikkeellä valtavan iloisella asenteella ja tarkoituksena on pitää aidosti hauskaa.
Haluaisinkin muistuttaa kaikkia pikkujoulujaan viettämään lähteviä kauniilla toivotuksella: Tehkää illastanne mukava ja hieno muisto, niin teille kuin muillekkin (huomatkaa muisto, edellyttää muistamista), löysätkää hieman kravattia, ottakaa löysin rantein, ja jättäkää ne työasiat töihin!!
Hauskaa Joulun odotusta kaikille!
Pikkujouluista kirjoitellaan aikakaus- ja sanomalehdissä lukuisia palstamillimetrejä vuosittain. On reportaasia kuinka ainakin jokatoinen pettää omaa puolisoaan viimeistään firman joulujuhlassa, ja tietenkin siellä kopiohuoneessa, niin että kaikki tietävät, vaikkei kukaan tiedäkkään. Samoissa viiltävissä analyyseissä kerrotaan myös kuinka lähes koko ryhmä on konttauskunnossa ennen seitsemää ja kuinka illan järjestelyistä vastaava osastosihteeri saa itkupotkuraivareita pitkin iltaa kun vapaaehtoisia ei jostain kumman syystä löydykkään hevikaraoken finaalihuipentumaan.
Mutta onko tämä nyt sitten koko totuus? Miltäs se pikkujoulukausi näyttääkään sieltä tiskin toiselta puolelta?
Perinteisesti pikkujoulut alkavat näkyä ravintoloiden myynnissä suurinpiirtein pyhäinpäivästä alkaen. Vilkkautta ja glögitiivisteen aikaansaamaa tahmeutta riittää aina joulua edeltävään viikonloppuun saakka. Pikkujoulukauden aikana erityisesti perjantaiden myynti nousee uudelle tasolle. Toisinaan perjantai voi olla jopa lauantaita vauhdikkaampi. Tämä on tietysti ymmärrettävää, harvahan sitä haluaa enää lauantaina työpaikalleen lähteä (ei koske ravintolahenkilökuntaa)... Perjantaina juhlivat yritykset ja lauantaina liikkeellä ovat yhdistysten, seurojen ja kaveriporukeoiden pikkujouluryhmät. Tästä voidaan valitettavasti myös todeta että hauskempaa on pääsääntöisesti lauantaisin. Perjantaisin harmittavaisesti edelleen hitsataan, ajetaan, käherretään, opetetaan, haukutaan, puukotetaan selkään ja tärkeimpänä valitetaan kyseisen illan tarjonnasta mitä kyseinen yritys onkin sitten tarjonnut. Monasti tekisi baaritiskilläkin mieli kysyä että eikös se juurikin nyt huulillasi oleva olut ole kuitenkin ollut juojalleen ilmainen?
Lauantaina meno on leppoisampaa. Toki konfilikteilta ei silloinkaan vältytä, mutta pääsääntöisesti hymy löytyy useamman juhlijan huulilta. Tärkeys, näyttäminen ja tittelit on heitetty nurkkaan ja illan tarkoituksena on pitää hauskaa! Tästä lähtökohdasta soisi jokaisen pikkujoulun lähtevän.
No, millainen se pahamaineinen pikkujouluasiakas sitten oikeasti on? Tavallisesti ei sen kummoisempi kuin kukaan muukaan. Mutta huonoa mainetta ravintolaväen keskuudessa nostavat lähinnä kaksi ihmisryhmää. Esittelen reiluna kaverina kummatkin:
1. Harvoin ravintolassa käyvä, ilmaisesta juomasta hullaantunut, mielellään töissään aliarvostettu
Tämä esimerkin tapaus on baarimikon painajainen no.1 Kaikessa kiireessä, asiakkaiden jonoutuessa tiskille tämä esimerkkimme tapaus on joutunut odottamaan vuoroaan jo kokonaiset 4,5 minuuttia. Tänä aikana hän on yrittänyt tilata ohitse vilahtavalta tarjoilijalta jo kolmasti, heiluttanut ilmassa Visaa, Mastercardia, Plussakorttia, Yläneen Kirjastokorttia ja viiden euron seteliä. Lisäksi hän on kertonut kaikille vierustovereilleen kuinka hidas ja huono palvelu paikassa on. No, vuoronsa tullessa, alkaa vasta harkinta suunkostukkeeksi sopivan juoman valinnasta. Pikällisten harkintojen jälkeen asiakkaamme valitsee esimerkiksi jonkin seuraavista valinnoista joita eteeni on urallani tullut: Kossubacardi (Kossucola), Russian (Kossurussian?), Viski on the rocks mutta ilman jäitä (jäillä mutta ilman), Viski kuivana jäillä (MITÄ?), Jäävesi ilman jäitä (...), mahdollista on myös tilata Hot Shot jonka jälkeen asiakas pettyy huomatessaan saaneensa shotin (ai tää on näin pieni), ja onhan näitä vaikka millä mitalla :)
2. Yrityksen "PUUHAMIES / -NAINEN"
Tyyppi joka suunnittelee kaiken, siis ihan kaiken, etukäteen, aloittaen jo juhannuksesta. Järjestää toki ruokailut, saunan, ohjelman, juoman, virkkaa laudeliinat, kirjailee lautasliinat, koristelee yrityksen neon -mainoksen joulupukin kuvilla (itse tehdyillä) ja tietysti johtaa porukkaa läpi pikkujoulukauden pimeän, märän ja kostean yön aina kohti ennalta valittua nakkikioskia.
Mutta antakaas olla jos jokin ei menekkään niinkuin piti? Jospa TJ-Matti ei vietäkkään tuntia siivouskomerossa inventoiden Sini-moppien määrää, tai jos IT-osaston Pirkko ei osallistukkaan tuolileikkiin? Noidankehä on valmis alkamaan. Yleensä tämä heijastuu suoraanverrannollisesti "järjestäjän" stressitasoihin. Iltahan on hänen mielestään pilalla vaika kaikilla muilla olisi hauskaa.
No mutta, palataksemme takaisin ravintoloitsijaan, miltä se pikkujoulukausi sitten tuntuu?
Meno on usein raskasta, mutta sitä on. Väsymys ja turhautuneisuus poistuvat viimeistään kassanlaskun aikaan, sillä onhan tämä ravintolan parasta aikaa. Eivätkä kaikki läheskään ole pikkujoulukaudella edellämainitun kaltaisia. Suurin osa ryhmistä on liikkeellä valtavan iloisella asenteella ja tarkoituksena on pitää aidosti hauskaa.
Haluaisinkin muistuttaa kaikkia pikkujoulujaan viettämään lähteviä kauniilla toivotuksella: Tehkää illastanne mukava ja hieno muisto, niin teille kuin muillekkin (huomatkaa muisto, edellyttää muistamista), löysätkää hieman kravattia, ottakaa löysin rantein, ja jättäkää ne työasiat töihin!!
Hauskaa Joulun odotusta kaikille!
maanantai 14. marraskuuta 2011
Live. Pakonsanelemaa kitaranrämpytystä vai hiljaisen illan rahantekokone?
Livemusiikki. Tarjontaa riittää ja yritystä on laidasta laitaan, mutta tarkastellaampa asiaa hieman pintaa syvemmältä.
Nykypäivänä alkoholilainsäädännön mukaan anniskelupaikka voi olla auki 03:n mikäli kyseisessä paikassa on tasokasta viihdeohjelmaa. Tasokkaaksi ohjelmaksi käy nykytulkinnan mukaan esimerkiksi DJ:n soittama levymusiikki tai muusikoiden esittämä livemusiikki. Karaoke taasen ei ole, laulajien tasosta riippumatta, tasokasta viihdeohjelmaa. Siis viranomaisen mielestä. Koska nykypäivän ravintolassa viihdytään yhä myöhempään, on monella ravintoloitsijalla tarve pitää ravintolaansa auki myös 02:n jälkeen, ja tähän helpoin mahdollisuus on livemusiikki. Tämä taas on osaltaan johtanut tämänhetkiseen tilanteeseen jossa livemusiikista Porinkin kaupungissa on viikonloppuisin suorastaan ylitarjontaa. Lähestulkoon kaikista keskustan kuppiloista voi löytää jonkinlaisen livekokoonpanon. Toiset ovat parempia ja toiset huonompia, joissakin yksi mies ja kitara, joissakin useampia artisteja. Tästä taas tullaan tilanteeseen, jossa yhtä ja samaa kaveria voi kuunnella perjantaina Winstonissa, lauantaina Antonissa, seuraavana perjantaina Coloradossa ja taas lauantaina vaikkapa Kirjakaupassa. Artistilla riittää keikkaa ja näkkärin päällä ehkäpä jopa voita. Mutta entäpä asiakas? Jos hän kuuntelee neljässä eri ravintolassa neljänä eri päivänä samat biisit, välijuonnot ja vitsit, alkaako nyppäistä? Vaarana onkin, että livemusiikin arvostus ja "haluttavuus" kokee lähivuosina pudotuksen. Esiintyjien itsensä toivoisi myös heräävän tilanteeseen ja huolehtivan myös osaltaan alan tulevaisuudesta. Ohjelmistoa pitäisi myös uudistaa ja ehkäpä keksiä kokonaan uusia juttuja. Johnny Cash, Beatles ja Bon Jovi ei ehkä jaksa kiinnostaa enää ketään. Voiko käydä niin että coverbändin mainos ovessa onkin karkoite eikä vetonaula? Aika näyttää...
Ongelmatonta ei livemusiikin tarjoaminen ole ravintoloitsijalle muutoinkaan. Esiintyjän palkalla palkkaisi helposti parikin tarjoilijaa koko illaksi joten rahalle olisi kiva saada vastinetta. Osa väestä haluaisi kuulla artistia paremmin ja osan mielestä volyymit ovat aivan liian lujalla, kumpaa miellytetään? Entä liput. Uskallanko laittaa lipunmyynnin paikkaan johon muutoin on vapaa pääsy? Entä mihin aikaan pitäisi soittaa? Piristyisikö alkuilta hyvästä livevedosta vai onko porukka alkuillasta vielä liian kankeaa kunnon veivailuun? Entä mitä tapahtuu keikan loputtua? Kuoleeko tunnelma kuin seinään ja paikka tyhjenee kuin veitsellä leikaten? Siinäpä sitä pohdittavaa vetäjälle....
Omasta päätelmissäni olen päätynyt seuraavanlaisiin ratkaisuihin. Lippuja ei myydä. Tämä rajoittaa esiintyjien hintaa rajusti, mutta en halua kanta-asiakkaan joutuvan maksamaan sisäänpääsystä. Artistin pitäisi nykytarjonnassa myös olla aika kova nimi jotta se varsinaisesti vetäisi väkeä paikalle. Tästä syystä livevedot myös ajoitetaan niihin päiviin jolloin väkeä on muutoinkin, tyhjälle salille soittelu on noloa ja turhaa. Veto ajoitetaan loppuiltaan jotta tunnelma saadaan kattoon. Väki viihtyy paremmin ja kauemmin ja juo enemmän. Artistin tai bändin tulisi olla erottuva, energinen, sosiaalinen ja koko hommassa pitäisi olla jokin juju, jotain uutta ja erilaista. Tästä esimerkkinä oma Housebändimme Kirjastotädit jota ei muualla kuulla. Ja se voluumi täytyisi pitää siedettävällä tasolla.
Parhaimmillaan liveillat ovat kaikille osapuolille mahtava kokemus. Asiakkaalla on hauska ilta, artisti nauttii soittamisesta ja ravintoloitsijalla on kassaa laskiessaan hymy huulillaan.
Kirjakaupassa liveiltoja tullaan jatkamaan pomminvarmasti, lippuja ei myydä ja aina pyritään löytämään jotain uutta. Jos itselläsi on mielessä artisti, yhtye tai kokoonpano, ota yhteyttä: lauri.turtola@ravintolakirjakauppa.fi
Nykypäivänä alkoholilainsäädännön mukaan anniskelupaikka voi olla auki 03:n mikäli kyseisessä paikassa on tasokasta viihdeohjelmaa. Tasokkaaksi ohjelmaksi käy nykytulkinnan mukaan esimerkiksi DJ:n soittama levymusiikki tai muusikoiden esittämä livemusiikki. Karaoke taasen ei ole, laulajien tasosta riippumatta, tasokasta viihdeohjelmaa. Siis viranomaisen mielestä. Koska nykypäivän ravintolassa viihdytään yhä myöhempään, on monella ravintoloitsijalla tarve pitää ravintolaansa auki myös 02:n jälkeen, ja tähän helpoin mahdollisuus on livemusiikki. Tämä taas on osaltaan johtanut tämänhetkiseen tilanteeseen jossa livemusiikista Porinkin kaupungissa on viikonloppuisin suorastaan ylitarjontaa. Lähestulkoon kaikista keskustan kuppiloista voi löytää jonkinlaisen livekokoonpanon. Toiset ovat parempia ja toiset huonompia, joissakin yksi mies ja kitara, joissakin useampia artisteja. Tästä taas tullaan tilanteeseen, jossa yhtä ja samaa kaveria voi kuunnella perjantaina Winstonissa, lauantaina Antonissa, seuraavana perjantaina Coloradossa ja taas lauantaina vaikkapa Kirjakaupassa. Artistilla riittää keikkaa ja näkkärin päällä ehkäpä jopa voita. Mutta entäpä asiakas? Jos hän kuuntelee neljässä eri ravintolassa neljänä eri päivänä samat biisit, välijuonnot ja vitsit, alkaako nyppäistä? Vaarana onkin, että livemusiikin arvostus ja "haluttavuus" kokee lähivuosina pudotuksen. Esiintyjien itsensä toivoisi myös heräävän tilanteeseen ja huolehtivan myös osaltaan alan tulevaisuudesta. Ohjelmistoa pitäisi myös uudistaa ja ehkäpä keksiä kokonaan uusia juttuja. Johnny Cash, Beatles ja Bon Jovi ei ehkä jaksa kiinnostaa enää ketään. Voiko käydä niin että coverbändin mainos ovessa onkin karkoite eikä vetonaula? Aika näyttää...
Ongelmatonta ei livemusiikin tarjoaminen ole ravintoloitsijalle muutoinkaan. Esiintyjän palkalla palkkaisi helposti parikin tarjoilijaa koko illaksi joten rahalle olisi kiva saada vastinetta. Osa väestä haluaisi kuulla artistia paremmin ja osan mielestä volyymit ovat aivan liian lujalla, kumpaa miellytetään? Entä liput. Uskallanko laittaa lipunmyynnin paikkaan johon muutoin on vapaa pääsy? Entä mihin aikaan pitäisi soittaa? Piristyisikö alkuilta hyvästä livevedosta vai onko porukka alkuillasta vielä liian kankeaa kunnon veivailuun? Entä mitä tapahtuu keikan loputtua? Kuoleeko tunnelma kuin seinään ja paikka tyhjenee kuin veitsellä leikaten? Siinäpä sitä pohdittavaa vetäjälle....
Omasta päätelmissäni olen päätynyt seuraavanlaisiin ratkaisuihin. Lippuja ei myydä. Tämä rajoittaa esiintyjien hintaa rajusti, mutta en halua kanta-asiakkaan joutuvan maksamaan sisäänpääsystä. Artistin pitäisi nykytarjonnassa myös olla aika kova nimi jotta se varsinaisesti vetäisi väkeä paikalle. Tästä syystä livevedot myös ajoitetaan niihin päiviin jolloin väkeä on muutoinkin, tyhjälle salille soittelu on noloa ja turhaa. Veto ajoitetaan loppuiltaan jotta tunnelma saadaan kattoon. Väki viihtyy paremmin ja kauemmin ja juo enemmän. Artistin tai bändin tulisi olla erottuva, energinen, sosiaalinen ja koko hommassa pitäisi olla jokin juju, jotain uutta ja erilaista. Tästä esimerkkinä oma Housebändimme Kirjastotädit jota ei muualla kuulla. Ja se voluumi täytyisi pitää siedettävällä tasolla.
Parhaimmillaan liveillat ovat kaikille osapuolille mahtava kokemus. Asiakkaalla on hauska ilta, artisti nauttii soittamisesta ja ravintoloitsijalla on kassaa laskiessaan hymy huulillaan.
Kirjakaupassa liveiltoja tullaan jatkamaan pomminvarmasti, lippuja ei myydä ja aina pyritään löytämään jotain uutta. Jos itselläsi on mielessä artisti, yhtye tai kokoonpano, ota yhteyttä: lauri.turtola@ravintolakirjakauppa.fi
Tilaa:
Kommentit (Atom)